To product
Tower of London on keskiaikainen tornilinna Thames-joen pohjoispuolella Lontoon keskustassa. Towerin linnaa aloitettiin rakentamaan Vilhelm valloittajan toimesta vuonna 1078.  Tämä linna kuuluu tunnetuimpiin turistinähtävyyksiin koko maailmassa ja erityisesti se tunnetaan Britannian kruununjalokivien säilytyspaikkana. 

London Towerin olemassaolo ja merkitys Britannian historiassa on näkynyt vahvasti kautta aikain. Sen paikalla on käyty monia taisteluita ja piirityksiä, ja sen hallitsija on yleensä saavuttanut maanherruuden.  Vilhelm valloittaja oli viimeinen tässä onnistunut valtaaja. 

Huomion arvoista on myös se, että nähtävyyden ympäristössä on myös paljon muutakin näkemisen arvoista paikkaa. Pääsy kaikkiin näihin kohteisiin sisältyy Tower of London sisäänpääsylippuusi.

Sisältö:

The White Tower (valkoinen torni): Yksi historiallisimpia rakennuksia maailmassa, joka on Ikoninen symboli koko Britannialle ja ylpeyden aihe Lontoolle. Täällä sinulla on paljon nähtävää ja koettavaa, koska paikka toimii tällä hetkellä isäntänä esimerkiksi ’Power House’ -näytökselle.
Lisäksi pääset Hämmästelemään ja ihailemaan kuninkaallisia jalokiviä, joiden kokoelmaan kuuluu yhteensä 23,578 arvokasta kiveä, sisältäen myös muut maailmankuulut timantit.
Hintaan sisältyy vielä myös Yeoman Warder retki. Tule siis mukaan Yeoman Warderin kierrokselle kuulemaan linnan huikeita tarinoita sen kärsimyksistä ja rakkaudesta vuosisatojen saatossa. 

Alennushinta: Opiskelijat (yli 16-vuotiaat), liikuntarajoitteiset, eläkeläiset (ja yli 60-vuotiaat)

Perheliput: 1-3 lasta, iältään 5-15 vuotta

Aukioloajat:

Kesä (1.3.–31.10.)
Tiistai – Lauantai 9:00 – 17:30
Sunnuntai – Maanantai 10:00 - 17:30

Talvi (1.11.–29.2.)
Tiistai – Lauantai 9:00 – 16:30
Sunnuntai – Tiistai 10:00 – 16:30
Viimeinen sisäänpääsy kello 16:00

Tower of London on suljettu 24–26.12., 1.1. sekä 19.1.

Osoite:

EC3N 4AB, London
Lähin metroasema ja pysäkki: Tower of London

Lippu on voimassa vuoden ympäri! Osta lippusi meiltä ja vältyt jonoilta!